Maanantai aamuna mulla oli taas pieni esitelmä, joka sujui ihan mukavasti ja muutenkin maanantai kului koululla aika pitkälti. Illallakaan ei kamalan kummia puuhailtu, kokkailtiin vähän ja siinä se ilta hurahtikin.

Eilinen mulla oli vapaata ja sepäs sopi mulle, yksi kokonainen päivä yhteistä aikaa Kimmon kanssa. Aamupäivä kulutettiin kuitenkin vähän kouluhommia tehden ja sisällä jumitellen, kun sade pääsi yllättämään ja ei lähdettykään ulos vaikka oli tarkoitus. Iltapäivästä sää kuitenkin parani ja päästiin vähän haukkaamaan Pariisin puhdasta happea;). Reippailtiin ensin Denfert-Rochereauhin lasillisille. Ihmisiä oli paljon liikenteessä joten istumapaikkaa sai melkein hakea. Tämän jälkeen jatkettiin kävelyä Luxemburgiin asti ja löydettiin mukava vaatekauppa, jossa vietettiin tovi. Kävely ei kuitenkaan jäänyt tähän vaan vielä jatkettiin Latinalaiseen kortteliin. Ilta oli lämmin ja turisteja oli paljon, mutta tunnelma oli mukava. Iloisia ihmisiä ympäriinsä ja Kimmo sai taas masuunsa kreppejä. Se on vedellyt niitä nyt vaikka muille jakaa, nutellakreppi on mennyt masuus yhden jos toisenkin kerran. Eilen se kyllä totesi, että tämä on viimeinen, mutta odotetaan vaan ja tänään illalla taas maistuisi:).

Aa

musta meidän piti mennä pyykkäämään, mutta eihän me sitten jaksettukaan nousta, joten nyt tässä vähän häsäilin koneella ja pian pitää kiirehtiä kouluun.