Taas on aika hurahtanut kuin siivillä. Kevät tekee täysillä tuloaan ja ollaan jo lounasteltu välillä ulkona. Mitään kummallista en ole puuhaillut, ollut koulussa ja tanssailemassa. Eilen käytiin iltaa istumassa Santoksen ja Terhin kanssa ja illalla oli 3.kerroksessa pientä pippalointia.

Tänään tuli sitten vihdoin myös syksyn kaikki tenttitulokset ja arvosanat. Ja Jeeee! Pääsin kaikki aineet läpi, kylläkin nipin napin muutaman, mutta kuitenkin. Täällä systeemi on siis, että 8/20 voi läpäistä kurssin, jos muiden keskiarvo on yli 12/20. Mutta automaattinen läpäisy tapahtuu vain arvosanalla 12 tai enemmän, niistä jotka ovat jääneet alle päättää erikseen Jury, että läpäiseekö oppilas vai ei. Minä onnistuin sitten samaan Strategisesta johtamisesta 15, logistiikkaketjujen hallinasta 11,1 ja sitten siitä mun isosta logistiikka moduulista tasan 12:). Lisäksi ranskasta 14 ja enkusta 18. Eli oikein mukavasti meni, kun kaikki kuitenkin piti ranskaksi tehdä.